keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ensimmäinen leiri Kolumbian kisojen jälkeen

Ai jai, onpa mahtava viikonloppu taas takana. Syksy on nyt takana. Kukin on saanut relata omalla tyylillään, ja uppopalloton syksy on ainakin minulle tehnyt tehtävänsä, koska kentälle palaaminen oli nautinnollista. Sormet syyhysi ja pallon osuessa näppeihin sähkö meni läpi kropan ja virta levisi raajoihin. Nyt pelataan!
Lauantaina pelattiin A-nuorten SM-sarjan toinen kierros, kukin maajoukkue pelaaja omassa joukkueessaan, mutta iltapäivällä sotakirveet haudattiin ja sekalainen sakki naisia lähti yhdessä syömään ja viettämään aikaa hotellille. MM-kisajoukkueen kaikki pelaajat eivät olleet mukana vielä tällä leirillä, mutta mukaan olimme saanut uusia tyttöjä! Tai tuttuja tyttöjä, mutta uudessa ympäristössä, maajoukkueleirillä. Ja minä olin todella yllättynyt tyttöjen tasosta, hyväkuntoisia ja pallovarmoja naisia. Missä ne ovat olleet ennen tätä?
Hyvin nukutun hotelli yön jälkeen sunnuntaina oli ihana mennä (maltillisen) buffet aamiaisen kautta aamureippailulle ja siitä altaaseen. Allasharjoituksia oli kaksi, joiden aikana tehtiin sitä parasta eli pelattiin uppopalloa. Vastustajana toimi taas nuorten maajoukkueen pojat muutaman paikallisen vahvistuksen kanssa. Pojatkaan eivät päässeet helpolla sillä nuorten maajoukkueen valmentaja oli seuraamassa poikien peliä samalla kun me annoimme armottoman vastuksen.
Leirillä keskustelimme myös tulevasta. Keskustelimme muunmuassa helmikuussa järjesttävistä PM-kisoista ja meidän osallistumisesta niihin. Mitään päätöstä ei vielä tehty, mutta kisat olisivat hyvä mahdollisuus uusille tulokkaille saada ensimmäinen kosketus kansainvälisiin otteluihin ja vanhoille pelaajille lisää kokemusta maaotteluista.



terveisin Seda #12

perjantai 16. lokakuuta 2015

Vielä elossa!

Tervehdys! Uppopallo ei ole unohtunut, maajoukkue pelaajat ovat edelleen elossa ja kohtahan starttaa SM-sarjat. Voin varmasti kuitenkin aika monen pelaajamme puolesta sanoa, että nyt lepuutetaan mieltä. 

Uppopallo tulee aina olemaan osa elämääni, mutta on ihana keskittyä elämässä muuhunkin. Minun kohdalla treenaaminen jatkuu, mutta iltamyöhään altaaseen pulahtamisen sijaan olen käynyt auringon paisteessa lenkillä, spinningissä hikoilemassa ja kaiken maailman ryhmäliikunta tunneilla. Ja kaiken kukkuraksi ilmotauduin akrobatia kurssille, joka kstää yhteensä 17 krt. Ajatus tässä on se, etten voi kilpailla siinä kenenkään muun kuin itseni kanssa. Yksinkertaisesti olen siinä niin huono, etten antaisi kummoistakaan vastusta jos lähtisin lajissa kisailemaan.

Maajoukkueella piti olla leiri 10-11.10, joka kuitenkin peruuntui vähäisen osallistuja määrän vuoksi. Tämä ei ole tavatonta isojen kisojen jälkeen. Nyt kuitenkin alan kaipaamaan jo altaaseen. Ja ennen kaikkea altaaseen Suomi tyttöjen kanssa! 

Ja hei, pakko tehdä tunnustus: Kolumbian kisakassi on vieläki osittain purkamatta vaatehuoneelattialla. 


                                                     Terveisin, Seda #12

                                                  Loppun vielä kevennys =)

video

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kisojen jälkeen

Kisat oli ja meni. Projekti on niputettu, uikkarit ovat kuivuneet ja jälkipelit on käyty. Täydellisyyteen tähdättiin, mutta keskinkertaiseen päädyttiin. En ole pettynyt. Me ei sittenkään olleet vielä valmiita. Treeni ei mennyt hukkaan; pelit meni kuitenkin ihan hyvin ja koimme, että maailman kärki ei ole kaukana.
Elämän rakentaminen kisojen jälkeen on seuraava projekti. MM-kisat ohjasivat elämääni viimeisen vuoden ajan ja viimeiset puoli vuotta kisoihin valmistautuminen oli tiiviisti läsnä kaikessa tekemisessä. Se vaikutti ihmissuhteisiin ja työntekoon, syömiseen, nukkumiseen. Arki rytmitettiin kisoihin valmistautumisen mukaan. Kun projekti on ohi, jää tyhjänpäälle eikä tiedä mihin on menossa ja mitä nyt tekisi. Kutsun sitä kisojen jälkeiseksi masennukseksi.
Viimeiset puoli vuotta treenasin kropan sietokyvyn rajoilla. Erityisesti kesäkuukausien sukellus ja uintitreenit kuluttivat henkisesti ja fyysisesti. Treenisumussa eläessä mielessä oli ajatus, että sitten kun kisat ovat ohi, lepään, tapaan kavereita, syön mitä tykkään milloin tykkään, pesen ikkunat, mökkeilen ja retkeilen poikani kanssa, rötväilen iltoja sohvalla, juon rommiteetä ja napostelen pitsaa. Olen tehnyt kaikkea tätä (ikkunoita en ole pessyt). Lepo on tullut tarpeeseen ja kroppa ja mieli on palautunut. Toisaalta kuukauden rötväilyn aikana on farkunvyötärö kiristynyt kropan turpoamisen johdosta, kyykkytreenistä on tullut painajainen ja leuanvetotulos on pudonnut kahdeksasta kolmeen (kuukaudessa!!!). Muutaman kerran kävin lepokuukauden aikana salilla, mutta siellä tuli vain paha mieli, kun ei tiennyt mitä tekisi. Ei ollut tavoitteita eikä ohjelmaa.
Sohvalla pitsaa napostellessa ja typeriä tv-ohjelmia kanavarallitellessa olen muutamaan kertaan ottanut ruutupaperin ja kynän käteen ja koittanut suunnitella tulevaa urheilijanuraani. Onko seuraava tavoitteeni saavuttaa painonnoston sm-tulosraja, treenata itseni painissa kisailukuntoon vai keskitynkö uppopalloon ja alan treenata räpyläuintia? En osaa päättää. Heitän ruutuvihon odottamaan parempia aikoja, katson mättöturvonnutta hyllyvää vatsapötsiäni, tuskastun, pyydän poikaani hakemaan minulle lähikaupasta jäätelöä ja jatkan kanavarallia.

Saija # 5

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kisojen kaatajaiset 5.9.15

Tervehdys taas. Aikaa on kulunut, ja blogin hiljaiselosta voi ehkä päätellä, kuinka tyhjältä elämä on tuntunut kisojen jälkeen. Kisat aivät menneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta pettymyksen aiheutama mielipaha on muuttunut nyt toiveikkaaksi tulevaisuuden suunnitteluksi.

Ennen kuin siirrymme eteen päin uppopallokalenterissa, piti meidän kuitenkin päättää kulunut projekti, ja viime lauantaina kokoonnuimme lähes koko joukkueen voimin Kouvolaan Oonan #10 luokse, josta päivämme jatkui ilta myöhään.

Ensimmäisenä suuntasimme Savitaipaleelle, jonne olimme järjestäneet valmentajallemme yllätyksen. Paikanpäällä oli kolme ralliautoa kuskeineen ja Juhanin päivän tehtävä oli toimia ralliautossa kartturina. Juhani sai ohjeet reitin nuotitukseen, useamman testiajon, aikaa nuottien kehittämiseen ja viimeisenä muutaman erikoiskokeen ihan oikeasti kartturina. Meille pelaajille oli myös järjestetty yllätys, kun hiljalleen paljastui, että myös jokainen pelaaja saisi kokea vauhdin huuman pelkääjän paikalla!

Ralleilun jälkeen siirryimme Oonan #10 perheen mökille, jossa meitä odotti herkullinen ruoka. Sauna ja palju laitettiin heti lämpenemään, ja viinipullo avattiin ruokailun yhteydessä. Illan aikana katseltiin menneiden vuosien pelejä, joista saattoi todeta, että olemme kehittyneet huimasti vuodesta 2007. 

Itselleni tuli kova ikävä tyttöjä ja leireilyä ja peli kipinä roihahti taas liekiksi.



Terveisin Seda #12



Juhani valmiina 




Saija #5 ennen kyytiä

Saija #5 kyydin jälkeen

Ella #8

Ilona #9

Elina #4

perjantai 7. elokuuta 2015

Pala Isoa Omenaa

Hiljalleen ollaan kotiuduttu: aikaerosta on jäljellä enää aamu-unisuus ja työnsä aloittaneet pääsevät jo viikonlopun viettoon. Paljon on vielä kerrottavaa Kolumbiasta, mutta laitetaanpa teille kuvia paluumatkan kiertotiestä.
New Yorkissa meillä oli 12 h vaihto. Tänä aikana kipaisimme nopeasti lentoyhtiön tarjoamassa hotellissa suihkussa ja aamupalalla, jonka jälkeen kaksi tila-autoa ajoivat meidät Manhattanille. Battery Parkista näimme heti ensimmäisenä Vapauden patsaan ja uuden WTC tornin. WTC Memorial Parkista joukkomme jakaantui kolmeen ryhmään intressien perusteella. 

Lento Helsinkiin lähti illalla viiden jälkeen, ja tiistai aamuna olimme VIHDOIN Suomessa!

Nelly #13 näyttää =)


Välipalaa Irinan #1 opiskeluaikojen kahvilassa





WTC Memorial Park South Pool

Kira #3 ja Nellu #13 
Uusi WCT

Mira #14

Saija #5

Kohta lähdetään Suomeen.
Terveisin Seda #12

maanantai 3. elokuuta 2015

Kotimatkalla - mutkia matkassa

Kisat on kisattu ja juhlatkin juhlittu, mutta lentoyhtiö piti huolen siitä, että meidän matka kestää vielä jokusen päivän. 

Yöllä kolmen aikaan kellot soi, osalle porukasta se tarkoitti heräämistä, mutta osalle se tarkoitti tansilattialta poistumista ja salsamekkojen vaihtamista matkavaatetukseen. Neljän aikaan aamuyöstä olimme Calin lentokentällä valminna (ja todella väsyneinä) paluumatkaan. Tiskille saapuessa yöllä kuulemamme huhut kuitenkin kävivät toteen, ja peruntuneen Cali- Miami lennon vuoksi koko reittimme jouduttiin uusimaan. Ystävälliset virkailijat etsivät pitkäjänteisesti meille uusia lentoja, ja alun epätoivon sijaan kaikki pelaajat pääsivät samoille lennoille. 

Paluumatkamme on kestänyt nyt noin 18 tuntia, mutta olemme päässet vasta Bogotaan. Onneksi Irina #1 sai sovittua meille hotellin ja lounaan lentoyhtiön piikkiin, jossa olemme nyt saaneet hetken nukkua ja levätä. Illalla kello 23 matka jatkuu New Yorkiin, jossa valmennusjohto meitä jo odottelee. New Yorkista tarkoituksena on lentää suoraan Helsinkiin, jossa olemme tiistai aamuna. 

Onko teillä ideoita miten kokea New Yorkia 12 tunnin aikana?

Terveisin Seda #12


Tytöt juhlatunnelmissa! Pitkäjänteisesti meitä palvellutta työntekijää kiitettiin yllätyspusulla

Lentokentällä

ALoft lentokenttä hotelli


lauantai 1. elokuuta 2015

Neljännes välierä

Ukkosmyrskyä paossa

Venezuela voitettu ja kiitetty.


Aamu alkoi väsymyksen painaessa jaloissa. Edellisenä päivänä oltiin pelattu 2 peliä ja iltapelin venyessä trooppisen ukkosmyrskyn takia, jäivät yöunet vähemmälle. Tiedettiin, että aamun peli Saksaa vastaan ratkaisisi päästäänkö neljän parhaan joukkoon vai tiputaanko ulos mitalipeleistä. Näin ollen henkiset paineet olivat kovat fyysisen kankeuden lisäksi.

Aamupala alkoi omatoimisella aamupalalla Jennin ja Miran seurassa heidän jääkaapillaan. Aamupala tökki pahemman kerran, jopa minulla (Kira), joka ei ruuasta nirsoile. Seuraavaksi siirryimme uimahallille tekemään perinteeksi muodostuneet jumpat.

Ensimmäisen erän aloitimme vahvalla omalla tyylillämme pelaten päästen heti pelirytmiimme kiinni, mutta pienen virheen sattuessa, pääsi Saksa meitä rankaisemaan 1-0 korilla.

Erätauon alkaessa jouduimme luopumaan kahdesta kentällä olleesta pelaajasta. Toisen aamusta asti ollut huonovointisuus vei ensiapupisteelle, kun taas toinen joutui tutustumaan aivotärähdyksestä johtuen paikalliseen ambulanssikyytiin sekä sairaalahoitoon (joka kuulemamme mukaan oli ollut ”melko” erilainen mihin olemme Suomessa tottuneet). Onneksi joukkueessamme on 14 tasavahvaa pelaajaa, jotenka saimme toiseen erään uudet vahvat mimmit riviin. Toinen erä jatkui tasaisena vääntönä, mutta kovasta pelistämme huolimatta emme saaneet tasoituskoria aikaiseksi. 15 minuuttia meni liian nopeasti, summeri soi ja tuomari näytti pelin päättyneen. Olimme hävinneet Saksalle 1-0. Tulos harmitti äärettömän paljon, mutta annoimme kaikkemme ja tiesimme, ettemme hävinneet huonolle joukkueelle.

Nyt ovat ajatukset siirretty jo huomisen tärkeälle ottelulle, siellä meitä odottaa Tanska ja taistelu viidennestä sijasta. Siihen taistoon nämä muijat on valmiita!

Nää ei ollu vielä meidän kisat, mutta MM-kultaa aiomme näiden kavereiden kanssa voittaa!


Terkuin isokala #3 ja pikkukala #13




Ps. Potilaat on onneksi saatu turvallisesti hotellille ja voivat hyvin :)

Suomi! 

torstai 30. heinäkuuta 2015

Toka peli

Minun valmentaja-aamuni alkoi jo paljon ennen muita. Vietin yöllä aikaa tietokoneeni ääressä katsomassa aiempaa peliämme. Tutustuin myös tulevaan vastustajaamme katsomalla ja analysoimalla heidän ensimmäisen pelinsä. Tein mielessäni analyysiä joukkueemme vahvuuksista ja mietin kohta
alkavan kisapäivän ainoata peliämme. Mietin pelaajiamme ja miten saisin luotua heille hyvän ja voitokkaan pelifiiliksen. Tein peleistä ja
aiemmista leiriharjoituksista videokoosteen, joiden avulla kävisin läpi haluamiani asioita.
 
Aamu alkoi valkenemaan ja mietin olivatko pelaajat saaneet hyvin nukuttua vai nakersiko päivän pelijännitys jo mielessä. Aamupalalla
fiilis oli kuitenkin totuttuun tapaan iloinen ja juttu luisti kuten muinakin aamuina. Pientä kutinaa oli iloisesta puheensorinasta huolimatta pelaajien vatsan pohjassa, sillä olihan edessä tärkeä ottelu.
Aamupalan jälkeen ohjelmassa oli jo kertaalleen toteutettu aamurutiini, johon kuului ottelupalaveri, rentoutusharjoitus ja joukkueen kokoonpanon julkistaminen. Ottelupalaverissa käymme läpi joukkueen pelitaktiikan ja samalla pyrin löytämään sanat, joiden avulla saan pelaajat virittymään pelissä vaadittavaan lataukseen. Asioiden läpikäynti saa jo sydämen sykkimään kiivaammin ja kukin pelaaja reagoi tunnelataukseen omalla tavallaan.
Tunnen pelaajamme jo niin hyvin, että tiedän ketkä lähtevät tässä vaiheessa käymään hotelli helpotuksessa rauhoittumassa. Olin miettinyt
jo ennen kisoja rungon asioiden läpikäynnille ja jännitystä lievittääkseni olin ottanut peliin liittyviin valmistautumisrituaaleihin
mukaan rentoutusharjoituksen. Pian kuuluikin jo huoltaja Helenin rauhoittava ääni ja huoneeseen vilkaistessani kaikki olivat selällään
lattialla rentouttamassa kehoaan ja rauhoittamassa mieltään. Itse sain keskityä hetken omiin ajatuksiini ja järjestellä huoneessa
olevalle pöydälle fiilistä kohottavaa yllätystäni.
 
Mieltäni painoi joukkueen kokoonpano, sillä jokainen pelaaja on kilpailuhenkinen ja haluaa pelata jokaisessa ottelussa. En tiedä miksi
juuri tänään tuo tehtävä tuntui todella vaikealle. Joukkueessa on neljätoista maailmanluokan pelaajaa ja tuntuu pahalta sanoa kahdelle heistä, etteivät he kuulu aloituskokoonpanoon. Tiedän jo etukäteen, että jokainen varalla oleva pelaaja pahoittaa mielensä vaikka ei sitä ulospäin näyttäisikään. Oma mieli on kuitenkin kovetettava ja mietittävä luotua pelistrategiaa parhaiten palveleva aloituskokoonpano. Olen vastuussa joukkueestamme ja joukkueen etu on aina laitettava etusijalle vaikka sydämessäni tuntuisi kuinka pahalle.
 
Palaveri saatiin päätökseen ja pelaajien mieli oli korkealla. Seuraavaksi oli aurinkorasvojen levittäminen pelaajien iholle ja tämä työ oli huoltajamme, vaimoni Ninan ja minun tehtävä, sillä pelaajien kädet eivät saa olla rasvaiset tulevan pelin vuoksi. Tämän jälkeen olikin jo päivällinen, jonka avulla jaksaisimme pelata täydellä teholla koko pelin ajan.
 
Lähtö altaille, valmistautuminen peliin liikkuvuus ja hengitysharjoittein sekä lämmittelyuinti sujui ihan hujauksessa. Päässä
myllersi peliin liittyvät asiat. Vihdoin kuuului pelin aloitussummerin ääni korvissani ja aloin
innokkaana seuraamaan peliämme. Pelaajat olivat omaksuneet hetkessä peliin luomani pelitaktiikan ja peli eteni upeasti. Pian vastustaja sai kuitenkin mielemme järkkymään tekemällä ensimmäisen maalinsa. Mieleeni
nousi heti kannustavat sanat, jotka huusin pelaajillemme. Vastustajan tekemä maali saattaa musertaa joukkueen selkärangan, mutta tiesin jo entuudestaan, ettei meille niin kävisi. Pelaajamme ja joukkueemme on
kasvanut vuosien työn tuloksena altavastaajan asemasta itsevarmaksi ja taistelevaksi naarasleijonatiimiksi, jossa jokainen auttaa toistaan jokaisessa tilanteessa eikä tämäkään tilanne ollut poikkeus. Taktiikan muutoksiin ei ollut tarvetta ja peli jatkui todella kiivaana ja nopeana koko kentän alueella. Kovasta yrityksesämme huolimatta peli päättyi
lopulta kuitenkin tappiollisesti. Vastustajan kansallislaulua kuunnellessani pidin silmiäni kiinni ja olin tulokseen pettynyt.

Joukkueemme pelasi upeasti, parasta peliä mitä olen nähnyt jokainen tilanne taisteltiin loppuun saakka eikä periksi annettu missään
vaiheessa. Olin tuloksesta huolimatta ylpeä jokaisesta pelaajastamme. Pelaajat käsittelevät häviön kukin omalla tavallaan. Olen yrittänyt
opettaa pelaajille omaa elämänfilosofiaani, jonka mukaan mennyttä ei kannata miettiä. Historiaa ei voi enää muuttaa ja siksi siitä onkin  löydettävä asoita, joiden avulla meistä tulee tulevaisuudessa vahvempia ja parempia. Ajatusmallini mukaan kaikki energia on käytettävä asioihin,
joihin voi itse vaikuttaa ja työntää syrjään ne asiat, joille ei voi mitään. Tiedän silti, ettei tuo opetukseni tule ensimmäisenä pelaajien
mieleen tappiota käsiteltäessä.
 
Tiedän jo ennen iltapalaveriamme, etteivät kaikki usko "pelasimme ottelun suurella sydämellä ja todella hyvin laatimaani taktiikkaa
noudattaen", kun ottelu on päättynyt tappioon. Joku voi jopa ajatella, että tuo on pelkkää sanahelinää ja ei voi pitää paikkaansa ... päättyihän ottelu tappiollisesti. Tuo on ihan luonnollinen reaktio, sillä kiihtyneessä ja epäoikeutta kohdanneessa mielessämme kaikki näyttää harmaalta. Minä näen joukkueemme jokaisen kasvupolun
lähietäisyydeltä, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Tunnen jokaisen pelaajan historian ja olen seurannut kehittymistä pelaajana ja ihmisenä. Olen oppinut luottamaan jokaiseen ja toivottavasti minä olen ansainnut
myös jokaisen pelaajan luottamuksen. Me olemme perhe, joka tukee toinen toistaan.
 
Huomenna on uusi päivä ja uudet pelit. Nyt lähden palaveriin ja mietin matkalla sanat, joiden avulla jokainen saa mielensä rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa.
 
 
Coach Juhani



keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Eka peli

Maanantaiaamuna heräsimme jännittyneinä, oli ensimmäisen pelipäivän aamu. Aamiaisen jälkeen valmentajamme piti joukkue- ja pelipalaverin. Vessan ovi kävi tiuhaan palaverin aikana, kun jännitys kasvoi entisestään. Huoltajamme Helin (nyk. tunnetaan nimellä Helen) palaverin puolivälissä pitämä rentoutumisharjoitus kuitenkin rauhoitti joukkueen ja sai meidät kasaamaan ajatukset peliä varten.

Allasalueella ensimmäisenä vuorossa olivat jo tutuksi muodostuneet liikkuvuus- ja hengitysharjoitukset ennen altaassa tehtävää varsinaista lämmittelyä. Pelin ensimmäisessä erässä jännitys näkyi joukkueessa, eikä peli kulkenut joukkueelle tyypillisellä tavalla. Vastustaja pääsi tekemään korin, mutta tämä sai meidät sisuuntumaan ja pääsimme vihdoin paremmin kiinni omaan pelirytmiin.

Toinen erä alkoi paremmalla sykkeellä ja pääsimme painostamaan vastustajaa. Vastustajan pelityyli yllätti meidät, emmekä päässeet tarpeeksi niskan päälle saadaksemme aikaan korin. Paikkoja syntyi, mutta vastustaja karvasi tiukasti kolmella pelaajalla.


Häviöstä huolimatta, tappiomieliala ei ole vallannut joukkuetta. Pahin jännitys on nyt lauennut ja olemme entistäkin nälkäisempiä. Aiomme pelata omaa hyvää peliämme, sillä sen me osaamme! Sillä ei ole väliä, kuinka monta kertaa meidät tallotaan, vaan kuinka monta kertaa nousemme ylös.


Terveisin,

Ella #8 ja Oona #10



Etummaisena huoltajamme Helen.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Avajaiset 26.7.15

Koti-ikävä, kisajännitys, hiilihydraattitankkausähky, palanut selkänahka ja muut turhanpäiväiset huolet unohtuivat täysin, kun seurasin valkopuseroista jonoa skandinaavisen vaaleita uppopallonaisia Andien vuoriston miljoonakaupungin sunnuntai-illan torivilinässä. Paikalliset lennättivät leijoja ja myivät leluja sekä karkkeja. Täällä ei olla totuttu turisteihin, vielä vähemmän vaaleisiin ihmisiin. Torikansa kaivoi älypuhelimia taskuistaan kuvatakseen meitä, lapsilta loksahtivat leuat auki. Tänään ja koko tämän viikon meidän joukkueemme on maailmankaikkeuden keskipiste.

Kuljimme valkoisena helminauhana tumman torikansan lävitse kohti uimastadionilta kantautuvaa diskojytkettä. Vaikka kolumbialaiset eivät ole nauttineet täydestä luottamuksestamme kisajärjestelyiden hoitumisen suhteen, tiesimme että bileiden järjestämisen ne kyllä osaavat. Valmentajamme oli aiemmin ohjeistanut meitä suhtautumaan muihin joukkueisiin ja mediaan hillitysti ja kohteliaasti. Diskojytkeen ja joukkueiden riemunkiljahdusten lähestyessä Seda #12 muistutti meitä ”nyt tytöt ei lähetä rönsyileen, muistetaan käyttäytyä hillityn arvokkaasti”.

Stadionia vartioivat poliisit ohjasivat meidät ihmismassojen läpi ovelle. Ovella meitä jo odoteltiin, olimme myöhässä (suomalaisnaiset meikkaamassa...). Meidät ohjattiin meille tarkoitettuun kohtaan sisäänmarssia varten. Pituusjärjestykseen, viisi naista rinnakkain. Musiikin jytke ja latinalaisamerikkalainen bailuilmapiiri otti vallan noin minuutissa, eikä hillityn arvokkaasta olemuksesta ollut enään tietoakaan! Hetken ikävöimme Suomen miesten maajoukkuetta. Olimme vajaa porukka, kun maskuliinisempi puolisko Suomen edustuksesta jäi kotimaahan. Olemme ainoa maa, josta tuli kisoihin vain naisten maajoukkue. Ikävöinti muuttui pian ylpeydeksi; me naiset sentään tultiin tänne!


Uimastadion oli satumaisen kaunis. Aurinko oli laskenut ja stadionin valot valaisivat 50 m uima-altaan. Pilvien lomasta näkyi kuu. Lämmin kostea tuuli sotki tukkaa. Joukkueet esiteltiin, yleisö hurrasi ja paikalliset kuvasivat kännyköillään vidokuvaa. Esittelyiden ja puheiden jälkeen joukkueet siirtyivät joukkuille varattuun katsomon osaan. Tanssiesitykset alkoivat. Paikalliset maailmaluokan tanssitähdet esittivät salsa- ja tangoesityksiä. Esitykset ja tunnelma olivat huikeita. Sanat ja kuvat eivät riitä välittämään sitä tunnelmaa. Eikä tarvikkaan, me koimme sen! Kiitos Kolumbia!



Juhani ja Heli (alias Helen/Helinä/ Helena) valmiina baila baila!
Alkuun meidän lippupoika koitti rahoitella meitä, mutta lopussa nuori herra ei meinannut itse malttaa olla tanssimatta =)


Yleisöä oli useampi sata. 



Ilona #9 ja Elina #4

Saija #5

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Huomenna pelataan!

Viikko on kulunut tosi nopeasti, ja viimeiset päivät ollaan otettu melko rennosti: Hyvät unet, treenit altaassa ja paljon ruokaa. Tänään päästiin kisa-altaaseen, joka ei voisi olla parempi. Hyvä allas voittaa maailmanmestaruus!
 
Tänään avajaisissa pääsimme fiilistelemään tulevaa viikkoa, kun kaikki joukkueet kokoontuivat samanaikaisesti altaalle. Yleisöäkin oli paikanpäällä useampi sata.
 
Huomenna päästään tosi toimiin, kun vastaan astuu isäntämaa Kolumbia. Peli alkaa paikallista aikaa 15:00 eli teidän siellä Suomessa pitää jaksaa valvoa, sillä aikaero on 8 tuntia. Pelit voi katsoa kisojen virallisilta sivuilta.

Terveisin Seda#12

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kolumbia kuvina, tähän mennessä

Tässä nyt vihdoin niitä lupaamiani kuvia. Kiitos Ilonalle #9, joka kantoi tietokoneensa toiselle puolelle maapalloa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen päivä

Eilen saavuttiin hotellille  myöhään ja todella väsyneinä. Hotellimme on pieni ja melko vaatimaton Torre del Viento, mutta palvelu on viiden tähden arvoista. 
Aikaero on veroittanut allekirjoittaneen voimia rankalla kädellä. Onneksi tulinme tänne hyvissä ajoin, ehkä tämä "krapula" tässä helpottuu.

Päivän ohjelma on ollut melko simppeli: ruokaa, ruokakauppa ja parin tunnin mittainen yhteinen verryttely tuokio. Aamulla Juhani ohjasi olemaan itsekäs ja tekemään niitä asioita joita jokaisen oma keho vaatii, ja aikatauluton päivä mahdollisti tämän mainiosti. Minä luin paljon, toiset kierteli lähistön katuja ja jotkut viettivät aikaa toistensa huoneissa. Huomisen teemana onkin sitten joukkue, ja Juhania lainaten huomenna hoidetaan shoppailut pois alta.


Huomenna koitan selvittää miten saisin teille kuvia nähtäväksi. Kuvittelin onnistuvani siinä tänään, mutta Jennin #2 Ipad tuottaa minulle harmaita hiuksia.

Hyvää yötä, tai teille huomenta!

Seda#12




maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pikaterkut Miamista

Ollaan matkustettu nyt reilu vuorokausi, nyt taukoillaan Miamissa. Silmät on karheat, takapuoli puuttunut eikä päästä veryttelemään väsyneitä raajoja valkoisille hiekkarannoille, mutta tilannetta helpottaa ruoka ja tieto siitä että kohta päästään perille.
 
Matkustaessa on huomattu, että ihmiset ovat puheliaita täällä isossa maailmassa, ja monet ovatkin olleet kiinnostuneita maastamme ja lajistamme.

Uppopallolähettiläs Seda#12

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lauantai-illan tunnelmaa

Eletään Herran vuotta 2015 ja kylmän ja sateisen kesän loppupuolta. On heinäkuun 18. päivä. Lähdemme huomenna Kolumbiaan uppopallon MM-kisoihin. Tunnelma on odottavainen. Juhannuksesta asti olen jännittänyt kisoja. Olemme treenanneet kovasti ja nauttineet upeasta treenihurmoksesta. Peli kulkee hyvin, kovatkin uinti- ja sukellustreenit saadaan tehtyä hyvällä fiiliksellä ja olen tehnyt ennenäkemättömän pitkiä pk-hölkkälenkkejä. Harjoittelu on ollut suunnitelmallista ja tinkimätöntä. Meillä on 100% luottamus joukkueeseen ja valmentajaan. Lähdemme taistelemaan kovia joukkueita vastaan. Olo on kuin sotaan lähtisi; pitkään on valmistauduttu kaikilla mahdollisilla keinoilla, yhtään ei tiedä mitä vastaan tulee, mutta viimeiseen naiseen taistelemme.
Edessä on viimeinen yö kotifutonilla. Eilen teimme Jennin kanssa viimeisen salitreenin ennen lähtöä ja tänään viimeisen uintitreenin. Huomenna käyn aamulla vielä juoksemassa suolijärven ympäri palauttavana pk-lenkkinä ja mielen virkistykseksi. Edessä on pitkiä ja raskaita matkapäiviä. En ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella, joten en tiedä mitä pitkältä lennolta odottaa. Pakkaaminen on aikaa vievää ja tarkkaa hommaa. Ensin on pestävä pyykkiä, että saa puhtaita vaatteita mukaan. Sitten on tehtävä ostoksia; kompressiosukat lentokoneeseen, maltoa ja energiageelejä energiatankkaukseen, lankaa ja puinen virkkukoukku lennolle. Sitten on pussitettava ja purkitettava kaikki lisäravinnejauheet, -kapselit, pillerit, poretabletit mahdollisimman jämptisti ja tilaa säästävästi. Jätin maskin tummentamisen ja räpylöiden liimaamisen viimeiseen iltaan. Tarvitaanko päiväntasaajalla pitkiä housuja ja paitoja lainkaan? Otanko oman tyynyliinan koti-ikävää lievittämään? Keitän kananlihaa ja perunaa lennolle. Siivoilen, kastelen kukkaset.
 Reissusta tulee rankka henkisesti ja fyysisesti. Olemme joukkueena yhdessä kaksi viikkoa. Asumme yhdessä ja samassa hotellissa, syömme yhdessä ja samassa ravintolassa, käymme yhdessä ja samassa lähikaupassa, nukumme yhden ja saman kämppiksen. Kaksi viikkoa koemme pelien tuomia äärimmäisiä tunnetiloja, koemme koti-ikävää, viestejä miehiltä ja lapsilta, koemme kuukautisia, migreenikohtauksia ja vatsatauteja. Koemme syviä läsnäolon ja toveruuden hetkiä sekä erimielisyyksiä ja ilkeitä sanailuja. Opimme tunteman toisemme paremmin ja löydämme toisistamme uusia puolia.
 Mitä peleihin tulee; tulemme kohtaamaan vastustajia. Emme tiedä keitä vastaan pelaamme emmekä tiedä minkä tasoinen joukkue milläkin maalla on. Vanhoista kovista uppopallomaista (Saksa, Norja, Ruotsi, Kolumbia) tulee varmasti jälleen kovimmat vastukset. Mitä sijoitusodotuksiin tulee, en ajattele sitä vielä. Odotan ensimmäistä peliä ja sen jälkeen alan odottaa seuraavaa peliä. Toivon vain, että emme kohtaa ikäviä vastoinkäymisiä ja saamme pelattua jokaisen pelin juuri niin hyvin, kuin mihin kykenemme. En luota nyt onneen enkä sattumaan, vaikka kovat pelit ratkeavat usein yhteen maaliin, joka johtuu yhdestä huono-onnisesta virheestä, yhdestä satumaisesta oikeahetkisestä tähtisuorituksesta tai tuomarin määräämästä rankkarista. Luotan joukkueemme peruspeliin, hyvään imuun ja tärkeillä hetkillä itsensä ylittämisiin. Jos voitamme koko mittelön, voitamme sen joukkueena.

Jenni #2 ja Saija #5

Huoltolaukku
saija # 5

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Jännitys tiivistyy!


Edellisessä postauksessa Seda #12 kertoi viimeisestä leiristä ennen kisoja, mutta onneksi (ainakin meikäläisen kannalta) eilen oli vielä viimeiset viikkotreenit Tampereella. Sairaspedistä melkein kaksi viikkoa muiden tyttöjen viimeistelytreenejä ihaillessa oli ihan mukava päästä riehumaan vielä täällä Suomen päässäkin altaaseen. 

Olen pyrkinyt tehokkaasti olemaan ajattelematta tulevaa viikonloppua ja kisoihin lähtöä, mutta tällä viikolla jännitys on alkanut nousta pintaan. Olen työkavereille varmasti älyttömän tylsää seuraa, kun en osaa puhua muista kuin kisoista... Tämä viikko huipentui kuitenkin jo ennen altaaseen pääsyä kun saimme käsiimme kauan ja innolla odotetut edustusvaatteet! En tiedä voimmeko tarpeeksi kiittää vaatteiden parissa niska limassa puuhailleita pelaajiamme. Ei todellakaan ole mikään helppo homma kun kyseessä on vaatteet ja neljätoista naista omine mieltymyksineen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ovat kyllä kaiken tämän odottamisen arvoisia!


Kuin joulu olisi, kuvaili moni pelaaja kun Oona #8 pakkaili vaatteita autoon

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Viimeinen leiri

Viimeinen maajoukkueleiri on takana ja enää on yhdet viikkotreent ennen kisoihin lähtöä. Hurjaa miten nopeasti aika menee!

Viikonloppuna kokoonnuimme Tampereella. Lauantaiaamuna halli ei ollut vielä edes auennut, kun me palaveerasimme tihkusateessa uimahallin katoksessa. Vaikka lauantaiaamulle voisi keksiä muutakin tekemistä, me olimme iloisia nähdessä toisemme. Olihan viime näkemisestä jo hieman reilu viikko =)

Leirillä pelasimme jokaisella altaalla, eikä yksittäisiin harjoituksiin ollut enää tarvetta. Harjoitusvastukseksi oli kutsuttu joukko nuoria ja vähän vähemmän nuoria miehiä, jotka antoivat reilun vastuksen koko viikonlopun ajan. Peli kulki hienosti, ja vaikka sunnuntaina jalat painoivat ja keho oli uupunut, koko porukka painoi yhdessä loppuun saakka. Viimeiset kymmenen peliminuuttia sunnuntaina olivat ehkä koko leirin parhaat hetket. Olen NIIN iloinen, että saan pelata tässä joukkueessa!

Leirillä mukana oli myös huoltajamme Heli, jolla oli kädet täynnä töitä. Tosin Helin käsissä on jotain taikavoimaa, sillä kaiken se sai korjattua. Allekirjoittaneen niska koki kovista peleistä huolimatta U-käännöksen Helin hoidossa, kääntyen nyt kivuttomasti joka suuntaan. Helin läsnäolo ja tieto/taito tuntuu luksukselta, mutta kuitenkin erittäin tarpeelliselta. Heli kuuluu meidän joukkueeseen!

Ella #8 ja Sirpa #15

Irina #1 hyppää,ässä pelin

Kira #3, Jenni #2 ja minä suunnitellaan voitokkaita hyökkäyskuvioita.

Valmentajamme Juhani

Sirpa #15 ja Nelly #13

Ella #8

Suomen naisten uppopallomaajoukkue

Voisi kuvitella, että viikonloppuun ei mahtuisi enää kovien pelien lisäksi muuta, mutta kun meistä on kyse, niin asiahan ei ole niin. Sunnuntaina leirin päätteeksi suuntasimme vielä Tampereen underground maailmaan. Emme lähteneet reivaamaan tai maalaamaan graffiteja, vaan siivomaan juhlijoiden sotkuja. Onneksi olimme edellisellä leirillä saaneet hyvää harjoitusta, sillä tämä siivousurakka oli edelliseen veraten melkolailla karumpi. Turvakengät ja viiltosuojatut hanskat tulivat todellakin tarpeeseen.

Ennen

Jälkeen

Oona #10 ja Huoltaja Heli




Terveisin, Seda #12