maanantai 7. syyskuuta 2015

Kisojen kaatajaiset 5.9.15

Tervehdys taas. Aikaa on kulunut, ja blogin hiljaiselosta voi ehkä päätellä, kuinka tyhjältä elämä on tuntunut kisojen jälkeen. Kisat aivät menneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta pettymyksen aiheutama mielipaha on muuttunut nyt toiveikkaaksi tulevaisuuden suunnitteluksi.

Ennen kuin siirrymme eteen päin uppopallokalenterissa, piti meidän kuitenkin päättää kulunut projekti, ja viime lauantaina kokoonnuimme lähes koko joukkueen voimin Kouvolaan Oonan #10 luokse, josta päivämme jatkui ilta myöhään.

Ensimmäisenä suuntasimme Savitaipaleelle, jonne olimme järjestäneet valmentajallemme yllätyksen. Paikanpäällä oli kolme ralliautoa kuskeineen ja Juhanin päivän tehtävä oli toimia ralliautossa kartturina. Juhani sai ohjeet reitin nuotitukseen, useamman testiajon, aikaa nuottien kehittämiseen ja viimeisenä muutaman erikoiskokeen ihan oikeasti kartturina. Meille pelaajille oli myös järjestetty yllätys, kun hiljalleen paljastui, että myös jokainen pelaaja saisi kokea vauhdin huuman pelkääjän paikalla!

Ralleilun jälkeen siirryimme Oonan #10 perheen mökille, jossa meitä odotti herkullinen ruoka. Sauna ja palju laitettiin heti lämpenemään, ja viinipullo avattiin ruokailun yhteydessä. Illan aikana katseltiin menneiden vuosien pelejä, joista saattoi todeta, että olemme kehittyneet huimasti vuodesta 2007. 

Itselleni tuli kova ikävä tyttöjä ja leireilyä ja peli kipinä roihahti taas liekiksi.



Terveisin Seda #12



Juhani valmiina 




Saija #5 ennen kyytiä

Saija #5 kyydin jälkeen

Ella #8

Ilona #9

Elina #4




Mira #14

Irina #1
Nelly #13 ja jälkiruoat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti